Tasaista menoa

Päivät kuluvat jokseenkin samanlaisina, enää ei lokikirjaan katsomatta muista tapahtuiko joku asia eilen vai toissapäivänä. Sääkin on sitä samaa: päivällä pilvetön auringonpaiste, illalla pilvirintama kasautuu taivaanrantaan ennen auringonlaskua. Lämpötila on tasaiset +30C läpi koko vuorokauden. Ajetaan ns. virsikirjalla eli isopurje ja keulapurje eri puolille jalustettuina keskimäärin n. 10 m/ s myötätuuleen

Veneen purjevarustus toimii – mitä nyt yksi isopurjeen ratsastajista irtosi kumiköysivirityksestään. Purjetta laskettiin sen verran, että vaunu saatiin uudelleen solmituksi purjeen silmukkaan. Muun tekniikan kanssa sen sijaan riittää pientä riesaa: Northern Lightsin dieselagregaatti ryhtyi pysähtelemään pahaenteisesti. Syy löytyi lopulta sulakerasiasta, jossa tärinä oli ravistanut liittimiä irti ja poikki. Generaattori toimii taas, eikä pääkoneita ole tarvinnut alkumatkan tyynien jälkeen käynnistää kertaakaan.

Perjantain vastaisena yönä (pimeällähän kaikki tapahtuu) Raymarinen plotterinäytöistä ja autopilotista hävisivät kaikki tuulitiedot ja niiden perusteella laskettavat muutkin arvot. Ilmeisesti liityntäpurkki, joka sovittaa Brookes & Gatehousen Hercules- mittaristolta tulevat NMEA-koodatut tiedot Raymarinen ymmärtämään Seatalk-väylään, oli pimentynyt tyystin. Kumpikin järjestelmä toimii erikseen, mutta toisistaan tietämättä. Pian alkoi myös Furunon mob- toiminnolla varustettu VHF-radio valittaa äänekkäästi paikkatiedon puuttumista.

Interface-purkille ei edes kaiken kokenut entinen tietokonerasvari mahtanut mitään. Kipparin mieleen nousi dejavú-elämys vuosikymmenten takaa kaupallisen korkeakoulun tietokonesalista, jossa Tapsa K. aikoinaan vietti parisen viikkoa samanlaisessa asetelmassa kuin maatessaan nyt vyötäröä myöten veneen karttapöydän elektroniikkakaapissa, jonka uumenista kuului vaimeata jupinaa ja uhkauksia heittää isommilla työkaluilla ulkopuolella nerokkaita kommentteja esittävää yleisöä.

Loppumatkan ajan siis tuulitiedot näkyvät vain B & G:n mittareiden näytöllä eikä autopilotti osaa ohjata tuulikulman mukaan. Näinkin tietysti pärjätään hyvin vahtimalla vähän tarkemmin tuulen suunnan muutoksia.

Lauantai kului siis rutiininomaisesti purjehtimalla. Pyydyksiimme iski kaksikin kalaa, mutta molemmat pääsivät irti. Harjoittelimme kuitenkin niiden kanssa tehokkaasti proseduureja, joten kun kolmas kala isiki juuri ennen upean päivän kallistumista auringonlaskuun, tapahtui kaikki sulavasti. Kippari vetäisi Sweet Janinan käsijarrukäännöksellä virsikirjalta piihin, treenattu kalastusteam väsytti kalan veneen perään, koukkasi sen nostokoukkuun ja pianpa valokuvaajia odotti voitonriemuinen asetelma, jossa poseerasivat Heimar ja 6,5 kiloinen mahi-mahi eli dorado, jota Välimerellä myös delfiinikalaksi sanotaan. Otettiin peijaisryypyt, ja ruokalistan pääruokaosio meni taas kerran uusiksi.

Heimar ja mahi-mahi (Heimar oikealla)

Illalliseksi nautimme viikonlopun kunniaksi Heimarin valmistamaa sushia, jossa oli taskurapua, kurkkua, paahdettuja sesaminsiemeniä ja sushiriisiä nori-merilevään käärittynä, maustettuna maldon-suolalla, sokerilla ja mirin-viinietikalla, wasabia, marinoitu inkivääriä, soijakastiketta ja tietenkin jääkylmää vodkaa. Pääruoaksi oli siis kaksi tuntia sitten pyydettyä mahi-mahia paistettuna voissa, suolaa, pippuria, sitruunamehua ja suolavedessä keitettyä kukkakaalia al dente kirkastetun voin, parmesan-juuston ja kylmän rosé-viinin kera.

Paras sushiravintola ainakin tuhannen kilometrin säteellä

Sunnuntaina aamupäivällä SJ:n ompeluseura sai työnsä päätökseenl, ja korjattu spinaakkeri oli valmis koelentoon. Sitä ennen piti vielä äheltää 200-neliöinen vaate peräkannelta alkaen sukkaansa siten, ettei purje jäisi kierteille eikä myöskään sukan nosto/laskuköysi purjeen ympärille. Lopulta makkara saatiin trampoliinille, köydet kiinni kulmiin ja ylös. Ja katso: Sinisen Enkelin kolmas tuleminen voitiin dokumentoida valokuviin. Siisti teipattu sauma ei juurikaan vetänyt ryppyyn, ja myös sivukantit oli ommeltu suoraan. Satikka nousi puolitoista solmua ja tunnelma kohosi vähintään samaa tahtia. Juuri sopivasti eteemme sattui isompi metronomi (Google Earth veikkasi sitä HR 48:ksi eli juuri sellaiseksi, jota purjehtijaystävämme Ilkka aamurukouksessaan pyytää eteensä), joka näkyi ajavan virsikirjalla. Sinisen Enkelin kosto iski siihen hyytävästi, ja vene jäi parissa tunnissa kauas itäiseen horisonttiin.

Sinisen Enkelin kolmas tuleminen

Riemua ei kuitenkaan kestänyt kuin viisi ja puoli tuntia, jona aikana kyyti kyllä oli menevää. Vahdissa ollut kipparska huomasi teipatussa korjaussaumassa alkavan repeämän, jota ihmeteltiin puoli tuntia. Sitten päätettiin ottaa purje mieluummin hyvässä järjestyksessä alas kuin joutua keräämään se taas osina veneen alta tai saalingeista. Meno jatkui virsikirjalla, ja spinaakkerin kohtalosta yritettiin löytää positiivisia puolia.

Tuuli alkoi osoittaa pysyvämpiä kevenemisen oireita. Samaa suuntausta oli kannatettu myös ARCin lähettämässä sääennusteessa. Kuten aiemmin on todettu, tuuli on vaihdellut 8 ja 14 m/s välillä varsin joustavasti, mutta nyt alkoivat yli kymmenenmetriset puuskat jäädä kokonaan pois. Aallokkokin vaimeni vähitellen, reivit poistettiin, ja leppoisa tunnelma vallitsi peräkannella. Joku valkoviinipullokin taidettiin siinä avata illan ratoksi. Kalastusteamille vihjailtiin, että tuore sashimi maistuisi hyvin alkuruoaksi, kun taas jouduttaisiin syömään illalliseksi nyt jo vuorokauden vanhaa mahi- mahia. Ja niinhän siinä kävi, että jokseenkin täsmälleen samaan aikaan ennen auringonlaskua räikkä lauloi taas, ja kaksikiloinen tonnikala ilmoittautui Heimarin fileerausveitsen käsittelyyn. Sen parhaista selkäfileepaloista syntyi oivallinen sashimi, joka nautittiin sipulin, maustekurkun, balsamicon, jalapenon ja wasabin kanssa. Että osaa täysin raaka kala olla tuoreena jumalaisen hyvää!

Kalastusteamin poseeraus irtoaa jo rutiinilla

Tonnikalafilee saa kyytiä mestarin käsissä