Puoliväli ylitetty

Pasaati puhaltaa jokseenkin suoraan idästä 12-14 m/s. Mielikuva pasaatituulesta on tasainen suunnaltaan ja voimakkuudeltaan, mutta sitä se ei todellakaan ole. Voimakkuus vaihtelee epämääräisin väliajoin kymmenestä kuuteentoistakin metriin sekunnissa, ja suunta liikkuu 85 ja 110 asteen välillä. Lisämaustetta tuovat trooppiset sadekuurot eli ”squallit”, joiden reunalla tuulee hetken aikaa kovempaa. Niistä saatiin maanantain vastaisena yönä vähän esimakua.

Myös aallokko on yllättävän rauhatonta ja sekaista, ikäänkuin jostain tulisi jatkuva ristiaallokko. Vene kulkee pääosin rauhallisesti kuin kiskoilla, mutta nykii välillä ikävästi sivusuunnassa runkojen osuessa eri tahdissa aaltoihin, mikä aiheuttaa erikoisen näköisiä tanssiaskeleita käveltäessä peräkannella tai pitkin keskikokoisen tanssiravintolan parketin kokoista salongin lattiaa. Ruoanlaittoon ja muihin päivittäisiin puuhiin nelimetrinen aalto tuo muutaman vaikeusasteen lisää, vaikkei vene varsinaisesti kallistelekaan. Lisäksi aallon huipun noustessa sopivalla hetkelllä runkojen välistä se iskee välikanteen juuri salongin ruokapöydän kohdalla. Pöytä ja astiat hypähtävät ylöspäin, jonka jälkeen ruoka ja juoma laskeutuu useimmiten takaisin astioihin.

Muutama delfiiniparvi on nähty ja joitakin lintuja. Suosikkilintumme on AWACSiksi ristitty lokki, jolla on tutka-antennin näköinen pyrstö. Vesipääskyjä ja ulappakiitäjiä on myös bongattu, albatrossia vielä odotellaan. Pieni, valkoinen haikaran näköinen kahlaaja lepäsi yön trampoliiniverkolla ja jatkoi sitten matkaansa ties minne. Valaista ei ole vielä varmaa havaintoa, eikä niitä varsinaisesti toivotakaan näkyvän. Yksi ARC-flotillan veneistä on jo ottanut valaan kanssa yhteen, onneksi vain pienin vaurioin. Toinen kippari kertoo ARCin sivuilla seuranneensa puolen tunnin ajan mastonhuipusta käsin kymmenmetrisen valaan leikkiä veneen keulan alla. Veneestä käsin otus ei ollut nähtävissä.

Pikkujoulusta jäivät mainitsematta piparkakut. Aluksen kummityttö Janina oli paistanut kaikille miehistönjäsenille isot nimikkopossupiparit, joihin oli kirjailtu töpselikärsä ja kunkin etunimi. Ilman säilöntäaineita leivotut maittavat piparit syötiin varmuuden vuoksi jo vähän etukäteen – kiitokset ja terveiset Janskulle!

Puolimatkaa (1350 merimailia) ilmaiseva punainen katkoviiva meressä ylitettiin eilen aamupäivällä. Tänään vietetään itsenäisyyspäivää: ohjelmassa on kipparin ja kipparskan vastaanotto, kuohuviinitarjoilu ja Sibeliusta stereoissa. Juhlapäivän kunniaksi aamiaispaahtoleivän päällä oli hanhenmaksaa.

Viime vuorokauden aikana saatiin vihdoin kaksisatanen rikki: ARCin seurannan mukaan matkaa tehtiin 205 mailia. ARCin sivuilta (tarkemmin: http://arc.worldcruising.com/en/features.asp) löytyy muuten näppärä overlay, jonka avulla päivittäistä kisatilannetta voi seurata varsin havainnollisesti Google Earthin kartan päällä.

Itsenäisyyspäivän aamuvahti: kymmenen solmua

Arkea Atlantilla

Ennen lähtöä ARCin seminaareissa Las Palmasissa käsiteltiin mm. yllättäviin tilanteisiin varautumista. Yleisöä nauratti jokaisen käsitellyn asian yhteydessä esityksen pitäjän toteamus: tämäkin tapahtuu aina pimeällä. Niinpä ei tullut yllätyksenä, että syyskuussa asennettu uusi autopilotti hajosi seuraavana yönä kello neljältä jumittaen samalla veneen koko ohjausmekanismin. Ruorissa ollut Tapsa T pani veneen näppärästi piihin – miten se onnistui ilman peräsimiä, jäi kipparille mysteeriksi. Kippari pääsi taas töihin suosikkipaikkaansa styyrpuurin konehuoneen lämpöön vaihtamaan autopilotin työyksikön tilalle vanhan laitteen, joka oli varalla johdot valmiiksi kytkettyinä. Vielä virran ja tiedonsiirtoväylän kytkentä vanhaan ohjaustietokoneeseen, ja automaattiohjaus pelasi taas. Nyt ei kuitenkaan enää ollut varajärjestelmää, joten työyksikön hyvinvointia ryhdyttiin seuraamaan päivittäin. Puutteena aluksen lääkintävarustuksessa todettiin stetoskooppi: sillä olisi ollut hyvä seuloa sivuääniä ja enteillä vikoja työyksikön puurtaessa yksitoikkoista edestakaista liikettään peräsimen varressa.

Seurasi pari heikkotuulisempaa päivää; ajettiin välillä jopa koneillakin. Koneiden osalta oli sovittu, että niitä käytetään kisan sääntöjen sallimissa puitteissa pläkästä pois pääsemiseksi, koska paikallaan seisominen olisi vielä tuhoisampaa kuin konetunneista laskettava lisäaika.

Purjeet läiskyivät ja hermot kiristyivät. Lähes koko Itä-Atlantin kattava heikkotuulinen virtaus hyydytti vauhdin ja söi miehistöä. Aiemmin yhteisesti laadittu ja toteutettu strategia kyseenalaistettiin kevyin perustein – tyynessä kelissä oli kaikkien helppo tehdä viisaita ehdotuksia etenemisvaihtoehdoiksi.
No – pienen linjattoman sekoilun jälkeen itäkoillinen ‘trade wind’ virisi aikanaan uudelleen, ja matkanteko normalisoitui reipasvauhtiseksi myötätuulipurjehdukseksi länsilounaaseen. Tuuli yltyi paikoitellen navakammaksi, ja aallon koko kasvoi kaiken aikaa. Ajettiin spinnulla, virsikirjalla tai sivumyötäiseen leikaten, sen mukaan miten tuuli ja aallokon kanssa ristiin osuva maininki sallii. Tropiikin aurinko paistoi lämpimästi. Keulassa trampoliiniverkolla oli mukava lojua tuulen huuhtoessa kroppaa molemmilta puolilta ja katsella syvänsinisen 26-asteisen meriveden syöksymistä yhdeksän solmun nopeudella runkojen välistä. Aamuisin merivahti siivosi verkolta puoli tusinaa sinne yön aikana laskeutunutta lentokalaa.

Torstai-iltana pyydyksiin iski pitkästä aikaa kala: 1,3-kiloinen delfiinikala, josta tuli seuraavaksi päiväksi oivallinen lounas. Puhdetyöosastolla pidettiin Sweet Janinan ompeluseuran perustava kokous, tavoitteena Sinisen Enkelin kolmas tuleminen. Sillä aikaa vene kulki rauhallisesti keulallaan kolmas myötätuulipurje: 250-neliöinen spinnu, Sinivihreä E-kuppi.

Kippari, kitara, taustalla Sinivihreä E-kuppi

Sweet Janinan ompeluseuran perustava kokous: pikku midinetit Tõdu ja Olli

Muuten matka edistyy tasaisesti vuororutiinin tahdittamana. Olemme lauantaina pikkujoulun viettoon valmistauduttaessa seitsemäs multihulleissa ja 65. koko yli 220 veneen listassa. Luokan kärkivene Timaios III parinsadan mailin etumatkalla lienee jo tavoittamattomissa, mutta ainakin 3-4 sijan parannus olisi mahdollisuuksien rajoissa. Nyt sunnuntaiaamuna on matkaa tehty muutamaa tuntia vajaan viikon aikana yhteensä 1100 mailia. Aluksen kelloa siirretään taas keskipäivällä tunti taaksepäin, koska 30. läntinen pituusaste on ylitetty (UTC -2).

Ralli alkaa

Lähtölinjan ylitys sivumyötäisessä

Heti lähdöstä alkoi jokaisen kisakipparin mielipuuha: kanssakilpailijoiden ohitteleminen puolelta jos toiseltakin. Spinnuja ja genaakkereitakin oli monilla ylhäällä, mutta jotenkin tuuli osui niiden välistä Sweet Janinan purjeisiin hyvin, ja suurella massallaan katti liukui peittokohtien ohi juurikaan hidastumatta. Lähtölinjan tuntumassa ajoimme aivan s/y Tarinan vierestä huikkaillen toisillemme hyviä toivotuksia. Kippari nostaa säänpolttamaa Tilley-hattuaan Reijolle, Aulille ja Erikalle (11 v), jotka ovat kolmisin taipaleella.

Veneiden vähitellen hajaantuessa merelle tilanne näytti suhteelisen hyvältä: monirunkoluokan veneiitä ei montaa näkynyt edessäpäin. Tilaa saatuamme nostimme keulalle 300-neliöisen Punaisen Paholaisen, ja purjehdimme tunnelma korkealla Gran Canarian itärantaa eteläkaakkoon päin.

Ennen auringonlaskua tuuli nousi sen verran, että ohuesta kankaasta tehty iso genaakkerimme oli vaihdettava rullagenoaan. Samalla tehtiin jiippi eli myötäkäännös läntisemmälle kurssille ja päätettiin käydä katsomassa, mitä saaren länsipuolen acceleration zonella tapahtuisi. Kanarian saarten itä- ja länsisivuillahan on vyöhykkeet, jossa vallitseva koillistuuli kiihtyy viisi, jopa kymmenenkin metriä normaalivoimakkuudestaan. Matkalla kävi pieni taktinen moka: autopilotti päästettiin ikäänkuin huomaamatta ajamaan tuulikulmalla saaren reunaa taittuvan tuulen mukaan meidät turhan lähelle Gran Canarian etelärantaa, mikä hidastutti vauhtia jonkin aikaa, kunnes jiippasimme taas kurssille kohti etelää.

Täysin Chris Tibbsin lauantaisen ennusteen mukaisesti Gran Canarian lounaispuolella velloi luoteesta päin tuleva raskas maininki, joka yhdessä nousemassa olevan koillistuulen kanssa muodosti levottoman ristiaallokon. Mutta meillähän oli vahtivuoroittain koko yö ja seuraava päivä aikaa miettiä, miten riki saataisiin viritetyksi siten, että vene kulkee hyvin, mutta purjeet ja puomi eivät pidä häiritsevää meteliä. Tosin hyvän illallisen jälkeen maittavaa unta häiritsi huomattavasti enemmän se, että sekainen aallokko löi säännöttömin väliajoin välikanteen kuin paalujuntta.

Päivä valkeni puolipilvisenä, mutta muuttui pian aurinkoiseksi. Tuulen suunta vaihteli koillisen molemmin puolin, mutta se puhalsi siis edelleen takaapäin. Keulaan varustettiin jo edellisenä iltana sukkaansa pujotettu, juuri korjaamolta tullut Sininen Enkeli, 200 neliötä tukevanpuoleista spinaakkerikangasta. Alkoi tasainen matkanteko, arki Atlantilla. Muita veneitä näkyi enää muutama koko päivän aikana; yöllä valoja oli vielä ollut joka puolella.

Ennen auringonlaskua iski paha takaisku: juuri korjattu sininen spinaakkeri katkesi varoittamatta yläkulmastaan ja kaatui mereen veneen eteen ja ui tietysti pohjan alle. Ripeästi toiminut miehistö sai toisen kulman heti irti ja pyydysti pelkästään toisen skuutin varassa uivan purjeen veneen perästä käsin takaisin kannelle, josta se pakattiin keulaluukkuun. Maston huippuun jäänyt nostin, purjeen yläkulma ja sukka saatiin alas sukan alasvetoköysien avulla.

Tällä kertaa purjeen rikkoutumista ei selittänyt mikään muu kuin korjausompeleiden pettäminen maston heilahtaessa ristiaallokossa sivulle ja taaksepäin. Tosituulta oli alta kymmenen metriä sekunnissa, eikä mainittavia puuskia tuntunut. Kippari yritti ruoskia itseään sillä, että taivaallla näkyvien pienten tummien pilvien nostattamia puuskia olisi pitänyt varoa, mutta merivahti kieltäytyi vahvistamasta minkäänlaisten puuskien osumista kohdalle.

Oli miten oli, hiilikuidusta tehty masto, joka on pystyssä kevlarvanttien varassa, on varsinkin katamaraaniin pystytettynä todella jäykkä ja joustamaton kokonaisuus. Keulaharus on sormenpaksuista rodia ja köydetkin kaikki venymätöntä tavaraa. Kun vielä tuplarunko eliminoi kaiken kallistumisen, jolla yksirunkoinen armahtaa purjeita ja rakenteita puuskissa, on kokonaisuus todella merkittävästi jäykempi. Siinä on etunsa, mutta tuulen nousemisen ja puuskien kanssa saa olla varsin tarkkana; purjeiden pienentäminen kannattaa tehdä oppikirjan mukaisesti heti silloin, kuin ensimmäisen kerran tuntuu siltä.

Ensimmäisen kokonaisen merivuorokauden illalliseen mennessä luoteesta tullut vanha maininki oli laantunut ja veneen meno tasaantunut. Heimar tarjosi paistettuja meriahvenfileitä kastikkeella, jossa oli sitruunamehua, kermaa, valkoviiniä, sipulia ja tilliä. Perunoita, haudutettuja porkkanoita, parsakaalia, zucchinia ja parsaa, lisänä vielä guacamole-tyyppinen höyste, jonka hienonnettua avocadoa ja philadelphia-juustoa oli terästetty limetillä, kanarialaisella mojo-mausteella ja tabascolla.

Kuvia tulee nyt vähemmän, koska WordPressin päivittäminen satelliittipuhelimella on raskasta ja hidasta puuhaa. Ensi viikolla tilanne taas oikenee, kun Heli palaa lomiltaan auttamaan päivityksissä.