Ensimmäinen yö valtamerellä sinniteltiin vastahankaan, vuoroin purjein ja koneella. Keli oli plvinen ja kosteannihkeä, välillä satoi vettä enemmänkin. Pidimme etäisyyttä Marokon rannikkoon, jotta emme joutuisi pyydysten sekaan, mutta silti jouduimme ennen pitkää pujottelemaan kalastusalusten ja tonnikalaverkkojen seassa. Pyydykset oli enimmäkseen merkitty joko erivärisillä kiinteillä, joskin himmeillä valoilla tai sitten vilkkuvilla diskostrobovaloilla, mutta tiukka teoreettinen pohjatietokaan ei auttanut päättelemään, mistä jata alkoi ja mihin se päättyi, varsinkin kun niitä oli useita rinnakkain. Verkot ovat periaatteessa kuitenkin sen verran syvällä, että niiden päältä voi ajaa jopa Sweet Janinan huimalla 1, 4 metrin syväyksellä (kölit ylhäällä), kunhan kiertää poijut riittävän kaukaa.
Väistely-yrityksistä huolimatta onnistuimme osumaan täysin pimeänä pinnassa olevaan pitkäsiimatyyppiseen pyydykseen, joka pahaenteistä ääntä pitäen liukui pohjan alla pysäyttäen lopulta veneen paikoilleen. Hakuvalossa näkyi irtonainen poiju ja pieniä kohoja kellumassa veneen ympärillä; keskeltä toista runkoa lähti suoraan sivulle pintasiima, joka jatkui toisella puolella suoraan taaksepäin. Myös edessä näkyi rivi kohoja. Delfiinitkin tulivat veneen ympärille ihmettelemään pimeässä yössä paistavaa kirkasta valoa.
Tällaisen kaksirunkoisen mattolaiturin hyviä puolia on mm. se, että potkurit ja peräsimet voi kirkkaassa vedessä ja pimeässä tarkistaa tähystämällä voimakkaan hakuvalon kanssa vastakkaisen rungon peräportailta tarvitsematta mennä veteen. Siima saatiinkin painettua irti veto- ja ohjauslaitteista, minkä jälkeen se oli pakko katkaista puukolla. Pyydys oli nimittäin tarttunut köliin tai kölilaatikkoon, josta irrotessaan se olisi takuuvarmasti osunut potkuriin tai ainakin peräsimeen.
Päätettiin tästedes pitää yöllä nostokölejä koneellakin ajettaessa parikymmentä senttiä alhaalla mahdollisten pintapyydysten tai muiden köysien varalta ja kasvattaa seuraavaksi yöksi etäisyyttä Marokon rannikkoon vielä parikymmentä mailia.
Perjantaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Yöllä tyyntynyt tuuli alkoi aamupäivällä viritä, ja seuraavat seitsemän tuntia ajettiin täysin purjein hankavastaiseen seitsemää solmua, vaikka tuulta ei juuri ollut 4-5 m/s enempää. Autopilotti ajoi tuuliperäsintoiminnolla tosi tarkasti, ja kölit laskettuina vene nousi nöyrästi tuuleen. Etteikö katamaraanilla muka voisi kryssiä – mitä ne pojat puhuu…
Afrikan rantaa lähestyvällä halssilla veneen kurssi taipui tuulen kääntyessä teoriamme mukaisesti vähitellen lähes suoraan kohti Kanarian saaria. Tuuli tyyntyi auringon laskiessa, ja eteneminen jatkui taas göteborgilaisella konevoimalla. Ilta oli mykistävän hieno: lännessä komea, tummeneva auringonlasku, rannikon puolella samaan aikaan täysikuun silta ja meillä uunissa paistettuja doradoja illallispöydässä. Ennuste lupaili tyyntä lauantaipäivää ja sen jälkeen myötätuulia.
Merirutiini pyörii jokseenkin automaattisesti: vahtivuorot illalla/yöllä kolmen ja päivällä neljän tunnin parivahtisysteemin mukaan, aamiainen yhdeksältä, kevyt lounas alkuiltapäivästä ja illallinen kuuden maissa ennen auringonlaskua. Tyynellä tai tasaisella tuulella ei merivahdilla ole ollut paljon muuta tehtävää kuin tähystäminen sekä delfiinien, kilpikonnien ja valaiden havainnointi muidenkin iloksi.
Tapsa K ja Tõdu vahtivuorossa
Herätetyn kilpikonnan kuvassa näkyy Atlantin veden väri
Tietysti merivahdin tehtäviin kuuluu ylityksen aikana myös noteerata vakiotiedot aluksen lokikirjaan, seurata navigaatioparametreja, havainnoida sään ja ilmanpaineen muutoksia sekä valvoa ja operoida koneiden, sähköjärjestelmän ja muunkin tekniikan toimintaa. Tässä osastossa koulutus on edelleen meneillään eli lähes päivittäin pidetään koko miehistölle tietorieha-tyyppisiä koulutuspläjäyksiä merenkulun ja tekniikan ihmeistä.
Sähkön kulutusta ja riittävyyttä on laskeskeltu ja spekuloitu pitkään jo ennen reissuun lähtöä. Suuressa ja hyvin varustellussa veneessä kuluu sähköä huomaamatta paljon enemmän kuin on arvioitu, jos ei sitä rajoiteta. Jo alkumatkasta havaittiin, että veneen yli tuhannen ampeeritunnin akuston varauksesta saadaan helposti hukattua yli puolet jo alle vuorokaudessa. Asiaa vaikeuttaa siirtopurjehduksella vielä se, että Catanan viisaat insinöörit ovat kytkeneet Volvon 12 voltin laturit lataamaan vain koneiden käynnistysakkuja; 24 voltin käyttöakustoa lataavat ylimääräiset laturit, jotka kuitenkin on asennettu siten, että ne katkovat hihnansa ja ovat siksi toistaiseksi poissa käytöstä. Käyttöakkujen lataus on siis toistaiseksi pelkästään erillisen dieselgeneraattorin varassa – korjaus on luvassa Las Palmasissa.
Kipparin synkkä ennustus siitä, että eniten sähköä kuluttava jääpalakone joudutaan sinetöimään Atlantin ylityksen ajaksi sai miehistön lähes ilmikapinaan. Työehtosopimukseen kuuluva iltapäivädrinkki pelastui kuitenkin suunnitelmallisella sähkönkäyttöpolitiikalla, jonka mukaan generaattori käynnistetään kaksi kertaa päivässä: aamiaisen aikaan (kahvinkeitin ja leivänpaahdin) sekä illallista valmistettaessa, jolloin auringon laskiessa voidaan myös jäähdyttää ja kuivattaa hyttejä ilmastoinnilla. Samalla ladataan käyttöakkuja, lämmitetään kuumavesivaraajia ja tehdään jäitä aluksen tehokkaimmalla ja suosituimmalla lisävarusteella eli jääpalakoneella, joka kulkee nimellä Ahkera-Liisa. Kun generaattori sammutetaan, jääpalasäiliö tyhjennetään peräkannen pöydän alle kiinnitettyyn kylmäboksiin (Ahkera-Liisan poika), jossa miehistön juomapolitiikka pysyy sopimustilassa puoli vuorokautta kerrallaan. Toinen yllättävän tehokas laite, vedentekokone (water maker) harjoittaa käänteistä osmoosia generaattorin käydessä täyttäen makeavesitankit, joten myös veneen neljä suihkua ovat periaatteessa käytettävissä. Astiat pestään paineistetulla merivedellä ja huuhdellaan makealla. Astianpesukonehan meni boikottiin jo alkumatkasta – kahdeksan hengen kattaus ei mahdu siihen alkuukaan. Josko pikku pyykkiin on tarvetta, voidaan generaattorin pyöriessä tietysti käynnistää pesukone.
Myös hyttien ja salongin 220 voltin pistorasiat ovat purjehduksen aikana poiskytkettyinä, koska puhelinlaturien ja veneen tietoverkon ylläpitämiseen tarvittava laturispagetti verottaa invertterin kautta akkuja yllättäen parin-kolmen ampeerin virralla. Tietotekniikkaahan meillä on navigointielektroniikan lisäksi langattomaan lähiverkkoon kytkettynä neljä Macintoshia mutta vain kolme Windows-puucee:tä, joten selviämme hyvin kahdellakin puolipäiväisellä mikrotukihenkilöllä. Tietokoneista puheenollen terveisiä Hekalle Malibuun ja kiitos vinkistä: Toyviewer on kelpo työkalu valokuvien rajaamiseen ja pienentämiseen emailia ja WordPressiä varten.
Iso-T ja Tuomas vahtivuoron päättyessä ylipukeutuneina aamiaiselle
Katamaraanilla Välimereltä Karibialle 