Ehdittyämme iltapäivädrinkkiin ja pieneen suolapalaan paikalle ilmestyi juuri sopivasti kipparin soittajatoveri Sarraksen Pekka, monien purjehtijoiden tunteman Dogwatch-yhtyeen alkuperäinen rumpali ja perustajajäsen. Pekka asustaa vaimonsa Tuulan kanssa osan vuodesta kävelymatkan päässä Fuengirolan satamasta ja soittelee jazzia erilaisissa kokoonpanoissa pitkin Aurinkorannikkoa ja tietysti välillä Suomessakin. Hänellä oli meille hyvä uutinen: Andalucian Swing Bandin keikka oli odotettavissa samana iltana Regina’s -nimisessä rantaravintolassa, joka itse asiassa sijaitsi aivan laiturimme juuressa. Samantien siis julistettiin keittiömestarille vapaailta ja tehtiin pöytävaraus koko miehistölle samalla kun hoidettiin muodollisuudet viereisessä satamakonttorissa.
Pekka Sarras kokeilee Sweet Janinan ohjaimia Fuengirolan satamassa
Fuengirolan satama osoittautui ennakko-odotuksia miellyttävämmäksi paikaksi, mikä jossain määrin johtui siitäkin, että raskas maininki oli vihdoin laantunut täysin. Odotuslaituri oli erinomaisen mukava viettää rauhallista sunnuntai-iltapäivää satamassa, jossa ei liikkunut mikään muu kuin kalaveneet altaan perällä olevaan kalasatamaan ja sieltä taas ahkerasti merelle kalaan. Satamassa on rivi ravintoloita, kohtalaisen hyvin varusteltu chandlery eli venetarvikelliike, ja suuren turistikaupungin kaikki ”palvelut” ovat vain muutaman korttelin päässä.
Regina’s -ravintolan hollantilaissyntyinen emäntä otti seurueemme ystävällisesti vastaan, heitti varattuun pöytäämme istuutuneen ruotsalaispariskunnan päättäväisesti syrjemmälle ja ryhtyi järjestämään meille illallista tervehtien samalla monikielisin menoin muita paikalle saapuvia. Suomalaisten lähes kokonaan miehittämä, keski-iältään lähes 73-vuotias orkesteri oli jo aloittanut ensimmäisen setin. Vasket soivat komeasti, ja Jukka Haaviston vibrafoni vuorotteli ketterästi englantilaisen pianistin kanssa tanakan nauhattoman basson ja Sarraksen Pekan rumpujen tarkkaan komppiin. Repertoaari oli melko laajaa skaalaa perinteisestä dixie- eli ”Disneyland”-jazzista kiperään tai hitaampaan swingiin ja olipa joukossa joku puristien ehkä iskelmäksikin luokittelema piisi. Joukkueemme suosiksi jäi Fats Waller -hitti, sittemmin Broadwaylla uuden elämän aloittanut ”Ain’t Misbehavin'” jonka orkesteri soitti tosi komeasti ja mukaansatempaavasti.
Andalucian Swing Band osittain lavalla – huono kännykkäkuva hyvästä orkesterista
Totuttuun tapaan miehistömme söi hyvin ja istuskeli sitten väiajoilla ulkonpöydissä jututtamassa soittajia ja vahvasti suomalaisvoittoista muuta yleisöä. Kolmannen setin aikana koitti Pekan kosto: kippari sai kutsun lauteille vokalistin puuhiin. Taisipa siinä joku konsonanttikin lipsahtaa väliin, ja pari bluesharppua oli sopivasti unohtunut taskun pohjalle…
Seuraavana päivänä tuli vielä pari soittajaa ihmettelemään suurta katamaraania päiväoluen verran. Turistiin mukavia eikä kellään ollut mihinkään isompi kiire. Muutenkin koko paikkakunnasta jäi kateellisten luomaa mainettaan parempi kuva: ihmiset olivat mukavia ja yleisesti vallitsi stressittömän tuntuinen ilmapiiri.
Maanantaipäivänä jatkettiin veneen loputonta varustelu- ja huolto-operaatiota mm. nostamalla puosu mastoon pujottamaan saalingista irronnut lippuköysi ja yrittämään avata mastovalon lyhtyä väärällä meisselillä. Lippuköysi oli tullut alas lipun narujen pettäessä samassa tuulenpuuskassa kuin spinaakkerikin.
Iltapäivällä saapui miehistötäydennys Malagan kentältä. Tapsa T., Tuomas ja Tõdu
otettiin vastaan asiaankuuluvin menoin kylmän kuohuviinin merkeissä. Nyt oli koko valtamerimiehistö koossa ja valmiina harjoituksiin, jotka alkoivat sillä, että harjoiteltiin kahdeksan hengen illallisruokailua Sweet Janinan salongissa. Se onnistuikin nyt jo hyvin, sillä rannan tarvikeliikkeestä oli hankittu uudet, keveät valtameriastiat sekä pari veneen vaatimattomaan mutta silti näyttävään tyyliin sopivaa kansituolia, joita voi käyttää myös salongin pöydän ympärillä.
Tiistaina capitaneria hääti veneemme pois odotuslaiturista, johon odotettiin turistilauttaa. Kelluimme satamassa ja sen ulkopuolella täysin sileässä ja tyynessä vedessä, mikä tuntui uskomattomalta parin viime päivän aallokon jälkeen. Myös aurinko paistoi lämpimästi, mutta sitä nyt tuskin kannattaa tässä hehkuttaa sen enempää.
Odottelua siestaa nukkuvassa Fuengirolassa
Iskujoukko laskeutui jollaan ja suuntasi Mercadonaan hankkimaan muonitusta noin viikoksi, koska oli päätetty vain pistäytyä yötä viettämässä jossain Gibraltarin itäpuolen satamassa ja jatkaa sitten keskiviikkona kohti Kanariaa. Ruokaa ja juomaa tulikin kolme kumiveneellistä, ja taas Heimar ällistytti muun miehistön ripeällä rutiinillaan: koko salongin lattian peittävä marketin muovikassien meri hävisi varttitunnissa veneen uumeniin jälkiä jättämättä.
Proviantti nousee hydraulisesti peräkannen tasolle
Heimar ja viikon muonat
Kipparin yrittäessä saada puhelimitse varmistettua laituripaikkaa jostain Gibraltarin salmen tuntumasta törmäsimme taas kohteluun, jonka paikalliset heti tunnistavat katamaraani-ilmiöksi. Eli soitettaessa muutamaan satamaan laituripaikan varaamiseksi yhdeksi yöksi, marinan konttori ilmoitti heti veneen pituuden ja leveyden kysyttyään ettei heillä ole tilaa, ei mitään mahdollisuutta majoittaa moista venettä. Puerto Sotograndesta tuli kuitenkin ok sen jälkeen kun paikallinen kontaktimme Mandy oli käynyt henkilökohtaisesti capitaneriassa puhumassa puolestamme.
Kun sitten saavuimme moottorivoimin 30 mailin matkan tyvenen lahden yli Sotograndeen, ei sovitulle paikalle ajo ja sen jälkeen ilmoittautuminen enää käynytkään, vaan katti piti parkkeerata valvontatornin eteen ja kipparilta vaadittiin normaalien rekisteri- ja vakuutuspaperien sekä oman passin lisäksi pätevyystodistus ja koko miehistön passit. Mitään asiapaperia ei millään tavoin tutkittu tai edes luettu – kaikesta otettiin kopiot arkistoon ja sitten veloitettiin tähänastisen hintakalibraation yläkuolokohta: 2 x 74 euroa + verot eli yli sataseitsemänkymppiä yhdeltä yöltä, joka oli jo pimenemässä. Vesi sisältyi, mutta sähköverkkoon olisi päässyt vain jalkapallon kokoisella viisipiikkisellä lainapistokkeella, josta ensin olisi pitänyt maksaa 400 euron (siis neljäsataa!) pantti ja sitten ruuvata se maasähkökaapeleihin jonkin oman tökkelin tilalle. Vene saatiin kiinnittää kyljittäin lähes tyhjään aallonmurtajalaituriin, ja myös muita isojen veneiden paikkoja näkyi olevan vapaina ympäri satamaa.
Hinnakkaan sataman tunnistaa heti parista asiasta. Pompöösi, kalliisti sisustettu satamatoimisto kertoo yläsegmentistä, usein siihen liittyy positiivisena asiana henkilökunnan kielitaito. Jos marinan parkkipaikan portilla on vielä puomit ja vartiomies, ollaan varmasti paikassa, jossa katin kippari lunastaa kaksi kahdenkymmenenmetrin mittaista, kuusi metriä leveää ja erittäin kallista laituripaikkaa, ja mikäli wifi toimii, maksaa vielä siitä ja sähköstä erikseen.
Illalla tehtiin vielä lista viimeisistä valmistelutöistä seuraavaa päivää varten. Vuorovesitaulukoita ja -ennusteita tutkimalla näytti siltä, että iltapäivä olisi hyvä aika startata. Sitä ennen ei olisikaan päästy liikkeelle, koska vaihteeksi styyrpuurin puoleinen pentteripumppu sanoutui aamulla irti sytyttäen punaisen valon veneen puolen neliömetrin kokoiseen sähkötauluun. Meillähän oli varaosana aiemmin kesällä vaihdettu toinen painevesipumppu, josta piti olla vain painekytkin rikki. Kippari harkitsi pumppua vaihtaessaan muuttamista pysyvästi asumaan styyrpuurin puoleiseen konehuoneeseen, koska kaikki hauska tuntui tapahtuvan siellä. Eihän se pumppu tietenkään inahtanutkaan, pudotti vain automaattisulakkeen niin kuin toinenkin.
Onneksi mukana oli tekniikkavelho Tõdu, joka kieltäytyi uskomasta Catanan tukikaverin selitystä kuivana käymisestä ja kuumenemisesta, purki pumpun, löysi ja korjasi syyn pysähtymiseen: pumpun kuivalla puolella kondenssi- tai vuotovesi kerääntyi pohjalaakeriin ja ruostutti sen, kunnes pumppu jumittui. Sama vika löytyi toisestakin pumpusta, joten nyt meillä on yksi varaosapumppu sekä kaksi lisää tulossa UPSilla Las Palmasiin. Ei ainakaan veden paineesta pitäisi jäädä matkan teko kiinni.
Lopuksi vene vielä pestiin, tankattiin ja suunnattiin sitten helteisestä Sotograndesta kohti etelää, ilman paitaa. Gibraltarin salmi oli jotenkin hiljentävä paikka: vain kuusi mailia erottaa Afrikan Euroopasta, jonka puolella jylhien kallioiden päällä salmea vartioi kunnioitettava määrä sotatekniikkaa. Parvi laivoja odotti salmen sisäpuolella ankkurissa jotakin, ehkä pyhäinpäivän vaihtumista arkeen. Pilvi peitti taivaan ja miehistö spekuloi ilmeisesti lentokentän laskeutumissuuntaa merkitsevien merkillisten poijujen tarkoitusta.
Punto Europa Gibraltarin salmen koilliskärjessä
Salmessa kävi kuten kuulemma muillekin aikaisemmin: huolellisesta vuorovesitaulukoiden tutkimisesta, paikallisten konsultaatiosta ja tarkasta ajoituksesta huolimatta Sweet Janina kohtasi pahimmillaan 3-4 solmun vastavirran. Matkaa se tosin vain hieman hidasti, koska hyvin kevyessä vastatuulessa sitä tehtiin molempien koneiden voimalla. Ilta pimeni, taivas synkkeni pilveen, siirryttiin tyynelle Atlantin valtamerelle.
Katamaraanilla Välimereltä Karibialle 