Lähtölinjan ylitys sivumyötäisessä
Heti lähdöstä alkoi jokaisen kisakipparin mielipuuha: kanssakilpailijoiden ohitteleminen puolelta jos toiseltakin. Spinnuja ja genaakkereitakin oli monilla ylhäällä, mutta jotenkin tuuli osui niiden välistä Sweet Janinan purjeisiin hyvin, ja suurella massallaan katti liukui peittokohtien ohi juurikaan hidastumatta. Lähtölinjan tuntumassa ajoimme aivan s/y Tarinan vierestä huikkaillen toisillemme hyviä toivotuksia. Kippari nostaa säänpolttamaa Tilley-hattuaan Reijolle, Aulille ja Erikalle (11 v), jotka ovat kolmisin taipaleella.
Veneiden vähitellen hajaantuessa merelle tilanne näytti suhteelisen hyvältä: monirunkoluokan veneiitä ei montaa näkynyt edessäpäin. Tilaa saatuamme nostimme keulalle 300-neliöisen Punaisen Paholaisen, ja purjehdimme tunnelma korkealla Gran Canarian itärantaa eteläkaakkoon päin.
Ennen auringonlaskua tuuli nousi sen verran, että ohuesta kankaasta tehty iso genaakkerimme oli vaihdettava rullagenoaan. Samalla tehtiin jiippi eli myötäkäännös läntisemmälle kurssille ja päätettiin käydä katsomassa, mitä saaren länsipuolen acceleration zonella tapahtuisi. Kanarian saarten itä- ja länsisivuillahan on vyöhykkeet, jossa vallitseva koillistuuli kiihtyy viisi, jopa kymmenenkin metriä normaalivoimakkuudestaan. Matkalla kävi pieni taktinen moka: autopilotti päästettiin ikäänkuin huomaamatta ajamaan tuulikulmalla saaren reunaa taittuvan tuulen mukaan meidät turhan lähelle Gran Canarian etelärantaa, mikä hidastutti vauhtia jonkin aikaa, kunnes jiippasimme taas kurssille kohti etelää.
Täysin Chris Tibbsin lauantaisen ennusteen mukaisesti Gran Canarian lounaispuolella velloi luoteesta päin tuleva raskas maininki, joka yhdessä nousemassa olevan koillistuulen kanssa muodosti levottoman ristiaallokon. Mutta meillähän oli vahtivuoroittain koko yö ja seuraava päivä aikaa miettiä, miten riki saataisiin viritetyksi siten, että vene kulkee hyvin, mutta purjeet ja puomi eivät pidä häiritsevää meteliä. Tosin hyvän illallisen jälkeen maittavaa unta häiritsi huomattavasti enemmän se, että sekainen aallokko löi säännöttömin väliajoin välikanteen kuin paalujuntta.
Päivä valkeni puolipilvisenä, mutta muuttui pian aurinkoiseksi. Tuulen suunta vaihteli koillisen molemmin puolin, mutta se puhalsi siis edelleen takaapäin. Keulaan varustettiin jo edellisenä iltana sukkaansa pujotettu, juuri korjaamolta tullut Sininen Enkeli, 200 neliötä tukevanpuoleista spinaakkerikangasta. Alkoi tasainen matkanteko, arki Atlantilla. Muita veneitä näkyi enää muutama koko päivän aikana; yöllä valoja oli vielä ollut joka puolella.
Ennen auringonlaskua iski paha takaisku: juuri korjattu sininen spinaakkeri katkesi varoittamatta yläkulmastaan ja kaatui mereen veneen eteen ja ui tietysti pohjan alle. Ripeästi toiminut miehistö sai toisen kulman heti irti ja pyydysti pelkästään toisen skuutin varassa uivan purjeen veneen perästä käsin takaisin kannelle, josta se pakattiin keulaluukkuun. Maston huippuun jäänyt nostin, purjeen yläkulma ja sukka saatiin alas sukan alasvetoköysien avulla.
Tällä kertaa purjeen rikkoutumista ei selittänyt mikään muu kuin korjausompeleiden pettäminen maston heilahtaessa ristiaallokossa sivulle ja taaksepäin. Tosituulta oli alta kymmenen metriä sekunnissa, eikä mainittavia puuskia tuntunut. Kippari yritti ruoskia itseään sillä, että taivaallla näkyvien pienten tummien pilvien nostattamia puuskia olisi pitänyt varoa, mutta merivahti kieltäytyi vahvistamasta minkäänlaisten puuskien osumista kohdalle.
Oli miten oli, hiilikuidusta tehty masto, joka on pystyssä kevlarvanttien varassa, on varsinkin katamaraaniin pystytettynä todella jäykkä ja joustamaton kokonaisuus. Keulaharus on sormenpaksuista rodia ja köydetkin kaikki venymätöntä tavaraa. Kun vielä tuplarunko eliminoi kaiken kallistumisen, jolla yksirunkoinen armahtaa purjeita ja rakenteita puuskissa, on kokonaisuus todella merkittävästi jäykempi. Siinä on etunsa, mutta tuulen nousemisen ja puuskien kanssa saa olla varsin tarkkana; purjeiden pienentäminen kannattaa tehdä oppikirjan mukaisesti heti silloin, kuin ensimmäisen kerran tuntuu siltä.
Ensimmäisen kokonaisen merivuorokauden illalliseen mennessä luoteesta tullut vanha maininki oli laantunut ja veneen meno tasaantunut. Heimar tarjosi paistettuja meriahvenfileitä kastikkeella, jossa oli sitruunamehua, kermaa, valkoviiniä, sipulia ja tilliä. Perunoita, haudutettuja porkkanoita, parsakaalia, zucchinia ja parsaa, lisänä vielä guacamole-tyyppinen höyste, jonka hienonnettua avocadoa ja philadelphia-juustoa oli terästetty limetillä, kanarialaisella mojo-mausteella ja tabascolla.
Kuvia tulee nyt vähemmän, koska WordPressin päivittäminen satelliittipuhelimella on raskasta ja hidasta puuhaa. Ensi viikolla tilanne taas oikenee, kun Heli palaa lomiltaan auttamaan päivityksissä.
6 joulukuun, 2006 9:37 am |
Hyvää Itsenäisyyspäivää Seiloreille!
Ja Ollille paljon Onnea huomisen johdosta.
T. Esko
7 joulukuun, 2006 4:54 pm |
Hei Olli ja kumppanit!
Hauska katsoa teidan menestystanne tassa hurjassa kilpailussa. Olisi kiva tulla vastaanottamaan teita Karibialle, mutta kun ei teidan tuloajasta saa kunnolla selvaa…
Veljelleni Ollille hyvaa syntymapaivaa!
Malla