Archive for lokakuu 2006

Benalmádena – Fuengirola

31 lokakuun, 2006

4marinadeleste.jpg
Aamu Marina del Estessä 28.10.

Myötätuuli toi meitä pitkin utuista aurinkorannikkoa, jolla velloi vielä tuulen keveyteen nähden uskomaton maininki. Kalastustakin taas yritettiin, tällä kertaa valitettavin tuloksin: vieheesen tarttui lintu. Siivestään koukussa kiinni oleva ällistynyt ulappakiitäjä saatiin kuitenkin vain vähän siipeensä saaneena irti ja takaisin mereen.

4kalajuttu.jpg
Peeter ja Heimar kertovat kalajuttuja

Keulapurjeen läiskymiseen kyllästyttyämme ajettiin koneilla loppumatka Benalmádenaan, joka käytettävissä olevien tietojen mukaan oli suurempi ja tällä mainingilla suojaisempi satama kuin alunperin aiottu Fuengirola.

4piano.jpg
Pianonsoittajan vapaapäivä: myötätuulipurjehdusta pelkällä keulapurjeella

Kun Sweet Janina taittui Benalmádenan pitkän aallonmurtajan taakse lähestyen jakeluaseman laituria, kävi tällä reissulla ensimmäisen kerran niin, että satamakapteeni oli vastassa käsivarret ristissä: satama on täynnä, menkää muualle. Pienen neuvottelun jälkeen kuitenkin rantauduttiin valvontatornin juureen ja päästiin sopimukseen satama-altaan ulkopuolella aallonmurtajan päässä olevasta betonilaiturin pätkästä, joskin satamakapteeni päivitteli edelleen katamaraanin leveyttä ja sätti kipparia siitä, ettei oltu soitettu etukäteen. Epäselväksi jäi, miten tilaa olisi soittamalla saatu lisää, kun ei sitä seuraavaksikaan yöksi luvattu järjestää.

Sittemmin ilmeni, että yksittäisiä pidemmän veneen paikkoja olisi hyvin pienin järjestelyin voitu yhdistää katillemme riittäväksi tilaksi, mutta satamakapteenilla tuntui olevan jotain katamaraaneja vastaan. Ainoa tähän asti käymämme satama, jossa suhtautuminen ei ollut varsinaisesti positiivista, mutta satamamaksu kelpasi sentään täälläkin. Köysiä vastaanottamaan tullut marinero suhtautui jo avuliaammin ja puhui vielä yllättävän hyvää englantia, pahoitellen aidosti sitä, että satamamaksuun sisältyvä sähkö ja vesi olivat kaukana veneemme letkujen ja kaapelien ulottumattomissa.

Hiekkarannalta heijastuva maininki huuhtoi raskaasti aallonmurtajan ulommassa päässä olevaa betonilaituria, johon vene kiinnitettiin kyljittäin kaksinkertaisilla köysillä. Kaikki fendarit eli lepuuttimet sidottiin huolellisin solmuin kaidetolppien juureen, mutta kyyti tuntui silti hurjalta. Tuuli oli tyyntynyt jo täysin, mutta maininki jymisi edelleen aallonmurtajan takana heittäen pärskeitä suojan puolellekin. Ihmettelimme vinyylin kestävyyttä: kahdenkymmenviiden tonnin massa tempoi köysiä ja puristi muutaman kerran minuutissa fendarit littuun veneen kyljen ja karkean betonin väliin, mutta minkäänlaisia vaurioita niissä ei näkynyt aallokon vihdoin rauhoituttua aamulla.

Aamuyöstä saatoimme Peeterin taksiin; aamulento läheiseltä Malagan kentältä odotti. Avuliaan ja monitaitoisen Peeterin omintakeinen huumori olisi istunut jengiin pidemmältikin, mutta suunnitelman mukainen lopullinen miehistötäydennys oli tulossa maanantaina.

Benalmádena on varsinainen turistirysä; satama-allas kiertyy sisäänpäin ikäänkuin kanaviksi, joiden ulkolaidalla on pari- kolmekerroksisia asuintaloja ja niitä vastapäätä rantaa kiertää kaksikerroksinen ostokeskus. Sieltä löytyvät kaikki kuviteltavissa olevat etniset ravintolat välimeren elävistä argentiinalaiseen härkään ja amerikkalaisiin hampurilaisiin sekä tietysti vaate- ja matkamuistoputiikkeja joka lähtöön. Supermercadoa etsiessämme osui laiturilla kohdalle päiväristeilyjä myyvä neitonen, joka kysyi puhuimmeko englantia vai saksaa, vai mahdollisesti muita kieliä. Heimar ilmoitti puhuvansa myös venäjää ja eestiä, jolloin tyttö kalibroi myyntipuheensa välittömästi oikealle taajuudelle: järgmine laev läheb kell kaksteist! Pesunkestäväksi eestiläiseksi osoittautunut vaalea neito jutteli tovin mukavia, mutta vaikutti silti pettyneeltä siihen, että meillä oli risteilypalvelut omasta takaa.

Rutiininomaisen ruokatäydennysryöstöretken jälkeen päätimme siirtyä kuuden mailin päässä olevaan Fuengirolaan, vaikka sikäläinen satamakonttori ei vastannutkaan puhelimeensa. Meri oli täysin tyyni ja aallokkokin rauhoittunut.

4tuikku.jpg

Tuikku näkee delfiinin

Sunnuntai-iltapäivän rauha vallitsi Fuengirolan satamassa. Marinero oli vastassa ystävällisesti tervehtien ja myönsi meille paikan odotuslaiturissa seuraavaan päivään asti. Ilta oli kaunis ja tyyni .

4fuengirola.jpg

Sunnuntai-ilta Fuengirolassa

Marina del Este

31 lokakuun, 2006

Lopulta Biskajan ja Pohjanmeren väliä sahannut matala täyttyi ja väistyi; tilalle tuli korkeapaine ja itäinen ilmavirtaus. Almerimarissa oli vietetty kokin vapaapäivää ja tehty loputtomia huoltohommia, mm. suodattimien puhdistus. Catanan harmaavesitankkien edessä on isot Volvon merivesisuodattimet, konehuoneissa on painevesipumpun lisäksi neljä pilssipumppua per puoli sekä koneen merivesisuodatin ja paapuurin puolella lisäksi dieselgeneraattorin suodatin. Merivesisuodattimetpysyvät näillä vesillä yllättävän puhtaina, mutta pilssipumpuissa näkyy veistämön viimeistelytaso: joka kerta suodattamia avattaessa ne ovat täynnä sahanpurua, lasikuidun pätkiä ja kaikenlaista lastua ja muuta roinaa, jota kulkeutuu sinne kondenssiveden mukana pilsseistä.

Edellisen päivän perusteellisen pesun jälkeen oli yöllä tullut pieni sadekuuro tuoden mukanaan kilokaupalla Saharan hiekkaa, joten kannet olivat taas aamulla punaiset kuin tenniskenttä. Ensimmäiseksi oli siis ohjelmassa kansien huuhtelu. Liikkeelle piti päästä heti, vaikka keittiömestarin munakas muhi vielä uunissa – se nautittiin vasta kun oli saatu isopurje ylös ja genoa vetämään. Myötätuuli tuntui pitkästä aikaa juhlalta, joskin se nyt oli niin suoraan takaa, ettei keulapurje pysynyt vedossa. Tuulta oli kymmenisen metriä sekunnissa, joten oli oivallinen keli kaivaa esiin 200-neliöinen tukevammasta (1,5 oz) tyykistä neulottu spinaakkeri ja ryhtyä vetämään sille sukkaa jalkaan ja skuutteja kiinni.

3spinnualku1.jpg

Köysien ja sukkamysteerin selvittely kesti jonkin aikaa, mutta lopulta spinnu kohosi oikea kulma edellä mastoon ja kaikkien ällistykseksi täyttyi ja kiskoi kutakuinkin oikeassa asennossa veneen välittömästi kymmenen solmun keskivauhtiin.

3spinnu.jpg

Tuuli nousi vähän toiselle kymmenelle, ja vene kulki kuin kiskoilla. Huippunopeudeksi kirjattiin gps:n näyttämä 15,1 solmua. Puolentoista tunnin riemun jälkeen kippari huolestui tuulen noususta, joka taas kerran tuli ilman mitään muuta ennakkovaroitusta kuin ns. perstuntuma. Ilmanpaine oli nousussa, pilvet väistymässä ja aurinko tulossa esiin. Spinnua laskettaessa tapahtui sitten se reissun ensimmäinen vahinko, joka sittemmin puitiin ja analysoitiin kuoliaaksi. Purjeen ollessa puoliksi jo sukassa tuulenpuoleista kulmaa ei erinäisistä syistä saatu riittävän nopeasti vapaaksi ja purje täyttyi uudelleen. Samalla hetkellä tietysti 18 m/s:n tuulenpuuska iski isopurjeeseen ja painoi veneen lähes poikittain. Sitä ei paksumpikaan spinnukangas kestänyt, vaan sille sattui ns. vakuutustapahtuma. Synkin mielin pakattiin purje keulaboksiin ja keskityttiin reivaamattoman isonpurjeen laskemiseen 16-17 m/s tuulessa ja korkeaksi nousseessa aallokossa.

3nopeus.jpg

Apeina rantauduimme Marina del Esten satamaan, jossa oli onneksi hyvin tilaa manöveerata edelleen reippaasti idästä puhaltelevassa tuulessa. Mooring-köydet antoivat kiusallisesti periksi, joten köysien kiristysoperaatio jouduttiin toistamaan moneen kertaan, jotta veneen perä saatiin pysymään sopivalla etäisyydellä aallonmurtajan kyljestä satamaan asti vellovassa mainingissa.

Illan tunnelmaa ei oikein saatu nousemaan millään, vaikka oltiinkin yhtä mieltä siitä, että huonomminkin olisi voinut käydä: miehistön tappiot rajoittuivat Ollin sormien kärähtämiseen sukan köydessä (purjehdushanskoista huolimatta). Tappio oli loppujen lopuksi vain purjekangasta. Mutta silti…

Marina del Este on varsin viehättävä satamakylä siitä huolimatta, että se on keinotekoinen turistipyydys, jossa ei näy edes paikallisten kalaveneitä. Joitakin veneissään talvehtivia miehistöjä, paljon säilytykseen paketoituja veneitä, viihtyisän näköisiä ravintoloita, supermercado ja venetarvikeliike.

Capitaneriassa oli taas turha tinkiä: kaveri levitteli käsiään, osoitteli tietokonettaan, joka lahjomattomasti laski Sweet Janinan yhdeksän metriä leveän persoonallisuuden mukaan yhteen kahden 25 metrin levyisen satamapaikan hinnat: 2×75 euroa per yö. Olihan voimassa huippusesonkihinnoittelu, joka päättyisi tiistaina kuukauden vaihtuessa. Kippari sai sentään tingityksi vedet, sähkön ja wifi-verkon käyttötunnukst ilman lisäveloituksia. Normaalisti satamamaksuun kuuluvan viinipullon osalta sovittiin korotus kolmeen pulloon, koska veneemme miehistö on sen verran janoista, että kahta viinipulloa vähempää ei kerralla kannata avata.

Tähtikirkas aamu vetäytyi auringon noustessa pilveen. Matka jatkuu vasta capitanerian avauduttua kymmeneltä, koska yleisen tavan mukaan muutama kymppi on vielä kanissa espanjalaista maasähköadapteria vastaan. Seuraava etappi lienee Fuengirola, yksi aurinkorannikon suurimmista turistikeskuksista, joka on sopivasti Malagan lentokentän lähellä miehistönvaihtoja ajatellen.

Lisätietoa veneestä, miehistöstä ja mm. reittikartta löytyy muuten osoitteesta http://www.root.ee/sc/tour.

Cartagenasta Almerimariin

26 lokakuun, 2006

Seuraavan päivän (22.10) purjehdus alkoi taas aamuhämärissä koko miehistön noustua vapaaehtoisesti lähtösulkeisiin. Vahtivuorot lähtivät jo automaattisesti pyörimään, ja aamiaista alkoi valmistua pentterissä. Lähes olematon vastatuuli pakotti ajamaan koneilla madaltunutta maininkia päin.

 

Auringonnousun ajaksi pudotettiin nopeus paremmin kalastukseen sopivaksi kuuden ja puolen solmun pintaan. Moottoreilla ajettaessa 58-jalkainen katti kulkee normaalisti kahdella 110-hevosvoimaisella Volvon D3:lla noin 9,5 solmun matkavauhtia kierrosten ollessa parintuhannen pinnassa ja turbot vielä lepotilassa.

 

Kalastaminen kannatti taas: tällä kertaa koukuissa oli puolitoistakiloinen delfiinikala, joka päätyi tietysti päivän päätteeksi illallispöytään. Juuri muuta ei pitkällä moottorimarssilla tapahtunutkaan: aamuhämärästä auringonlaskuun tehtiin matkaa peräti 94 mailia. Lokikirjaan merkittiin sama havainto, joka tehtiin kaksi vuotta sitten Sweet Sofian (Privilege 465) lähtiessä neitsytmatkalleen Mar Menorista kohti Turkkia: Mar Menorin ulkopuolelle Capo de Palosin ympärille kehkeytyy kohtalaisen kevyelläkin tuulella tosi epämiellyttävä ja terävä ristiaallokko.

 

Cartagenan satama näyttää sotaisalta ja on sitä ollutkin kautta vuosisatojen. Sitähän piti tukikohtanaan jo Hannibal alppienylitysreissuillaan. Kartagolainen vaikutus tuhottiin sieltä aikanaan, mutta linnanraunioita on näyttävä määrä vielä aivan kaupungin keskustassa. Täysin hallitseva elementti sataman ilmeessä on kuitenkin laivastotukikohta omine ja vieraine sota-aluksineen. Lähtöpäivämme viihteeksi saimme seurata laivastovieraana olleen väliamerikkalaisen sukellusveneen poistumista satamasta fanfaarien ja sumutorvien kaikuessa. Edellisenä iltana lähti suuri kanadalainen sukellusvenehävittäjä vastaavin menoin.

 

Rantauduimme kylki edellä aivan kaupungin rantastripin ravintoloiden eteen. Ilmeisesti kaupungin turistikiertoajeluihin lisättiin välittömästi yksi pysäkki, koska jos jonkinlaista turistiryhmää pysähtyi laiturille ihmettelemään isoa katamaraania, sen oudon väristä lippua ja kummallisia kieliä puhuvaa miehistöä, joka seurasi tiiviisti televisiosta formulakauden päättäjäiskisaa. Jossain vaiheessa aamulla kipparin täyttäessä vesitankkeja tutunnäköinen pariskunta jäi katsomaan pitkään ikäänkuin miettien, että on se aivan sen näköinen, mutta ei se voi olla…. Mutta oli kuitenkin – siinähän olivat purjehtijatutut Eki ja Tuija Harju, joiden häissäkin kippari oli kaksi vuotta sitten maineikkaan Dogwatch-soittokunnan riveissä rokkia soittamassa. Osuivat sattumalta Torreviejan kulmilla sijaitsevalta kämpältään piipahtamaan Cartagenan rannassa kuulumisia vaihtamassa.

 

Retkikuntia lähetettiin maanantaina etsimään venetarvikeliikettä, sähköliikettä ja tietokonekauppaa sekä tiedustelemaan muonatäydennykselle sopivaa markettia. Kippari kävi kuittaamassa parin yön satamamaksut paikallisen pursiseuran tavattoman rumassa, mutta sisätiloiltaan elegantissa paviljonkihäkkyrässä. Samalla piti käydä marinan ponttoonilaiturilla jututtamassa pariskuntaa, joiden veneen (Miss Sophie) perässä liehui suomalainen pursiseuralippu. Heidän kahden vuoden mittaiseksi suunniteltu Välimerenpurjehduksensa oli venähtänyt neljäksi vuodeksi, mutta nähtävää ja koettavaa oli riittänyt.

 

Pentterimme oli tyhjä ja kuiva, joten keittiömestarimme päästettiin irti El Corte Inglesin ruokaosastolla, joka Tapsan kuvauksen mukaan on kuin ”Stockan Herkku on steroids”. Tunnin kuluttua Heimar ilmoitti silmät harittaen olevansa valmis jäämään töihin ko. tavarataloon viikoksi ilman palkkaa, inventoimaan tarjontaa ja varastoja.

 

Perusteellisemman stuuvauksen tuloksena miehistö saikin illalla nauttia poikkeuksellisen runsaan ja monipuolisen illallisen, jossa oli serrano-kinkkuun käärityn melonin, jättikatkarapujen ja jumalaisen kastikkeen kera tarjotun merianturan lisäksi monenlaista muuta pientä kivaa. Keittiömestari työnsä ääressä on vaikuttavaa nähtävää: monen ruokalajin illallinen seitsemälle juomatarjoiluineen syntyy ripeästi ja täsmällisesti, samalla hoituu kattaus ja tarjoilu, ja ennenkuin jälkiruokaviini on nautittu, on pöytä korjattu, astiat tiskattu ja pentterin siivouskin finaalissa.

 

Tiistain sääennustus lupasi vaihtelevia tuulia sieltä täältä, joten oli helppo tehdä päätös lähteä kohti Almerimaria vasta myöhemmin iltapäivällä, koska matkaa oli toistasataa mailia. Valoisan aikana sinne ei ehdittäisi, ja aiemmin lähtemällä tulisimme perille keskellä yötä. Mirjamin pesti päättyi Cartagenaan ja lento lähti Barcelonasta, joten hän hyppäsi taksiin ja suuntasi rautatieasemalle viettääkseen päivän matkustaen halki kappaleen kauneinta Espanjaa maitojunalla, jonka hän myöhemmin puhelimitse raportoi pysähtyvän paitsi joka kylässä, välillä myös keskellä peltoa varttitunniksi kerrallaan.

 

Ohjelmassa oli vielä askartelua ja ympäristöoppia: sähköliikkeestä saatiin johtoa ja yksi pistotulppa lisää, joten nyt meillä on koko sarja koossa eli adapterimysteeri, jolla saadaan maasähkö kiinni 16, 32 tai 64 ampeerin jakeluun oikean paksuisiilla johdoilla. Kippari vietti tovin jo niin tutuksi käyneen styyrpuurin puoleisen konehuoneen pohjalla vaihtamassa telakan asentaman uuden autopilotin ja siihen liittyvän suunnistustietokoneen vanhan tilalle käyttöönottotestausta ja kalibrointia varten.

 

2konehuone1.jpg

 

Iltapäivällä vastatuuli hyytyi ja matka jatkui Cartagenasta länteen moottorimarssina kohti hämärtyvää iltaa. Kiirettä ei ollut, joten Olli ja Peeter pääsivät taas kalaan ja saivatkin tällä kertaa pienemmän, vain kilon painoisen tonnikalan. Mutta hyvää oli sekin illallisen alkupalaksi raakana, murskatun sipulin, kurkun ja balsamicon kanssa, tällä kertaa ilman snapsia.

 

Pimeän tultua kippari tuli tarkastaneeksi keulapuomin eli pukspröötin päässä olevan punavihreän navigointivalon toiminnan. Catanan telakka oli juuri lähtiessä asentanut aiemman, meriveden lähes olemattomiin syömän lyhdyn tilalle uuden, jonka piti olla täysin vesitiivis ja luotettavasti kiinnitetty. Nyt se riippui kuitenkin pimeänä piuhan varassa suojahäkkinsä ulkopuolella. Toisaalta – mitä muutakaan voi odottaa, jos valaisin keksitään sijoittaa keulapuomin kärkeen, joka sukeltaa joka toiseen aaltoon vähänkin kovemmassa kelissä. Onneksi ARCin turvamääräykset vaativat toisen erillisen navigointivalojärjestelmän, joten mastonhuippuun oli samantien asennettu LED-tekniikalla toimiva trikolori, joka nokkelasti vaihtaa tarvittaessa väriä ankkurivaloksi.

 

Kuuton, pimeä yö kului tonnikalaverkkojen strobovaloja ja paikallista kalastajalaivastoa väistellen. Kipparin ja perähenkilön aamuöisellä vahtivuorolla virisi vihdoin takatuuli, joten päästiin sammuttamaan koneet ja avaamaan genoa. Raskas katti kulki sivumyötäisessä viittä solmua ruåtsalaisvalssia pelkällä keulapurjeella, mutta kiirekään ei ollut, joten annettiin muun miehistön nukkua. Auringon noustessa vasta puoli yhdeksältä koneet oli käynnistettävä, koska tuuli tyyntyi täysin ja toisaalta huomasimme olevamme Almerimarin sataman edessä. Kiersimme varovasti aallonmurtajan sisäänmenoaukkoa peittävän ruoppaajan ympäri kaiun näyttäessä vähimmillään kahta metriä ja rantauduimme varsin näyttävän valvontatornin eteen dieselpumpun kohdalle.

 

2almertorni1.jpg

 

Välimeren satamissa näkyy olevan laaja skaala käytäntöjä rantautumismuodollisuuksien suhteen. Useimmiten näyttää riittävän, kun jotenkin tosittaa veneen mitat, jotta capitaneria pystyy määrittämään satamamaksun suuruuden. Joissain paikoissa, kuten Almerimarissa, kysytään kaikki mahdollinen: veneen kotisatama, lippu, rekisterinumero, mitat, paino, koneiden teho, omistajan tiedot, kipparin tiedot, miehistön tiedot, vakuutusyhtiön tiedot ja sopimuksen numero jne. jne. Kaikki on kirjoitettava paperille joko itse käsin tai, kuten täällä, satamakapteeni omakätisesti. Kippari oli tulostanut etukäteen miehistöluetteloita, joissa oli syntymäajat, passin numerot, kotipaikat ynnä muut lisättynä vielä kaikilla mahdollisilla veneen ja omistajan tiedoilla, mutta poliisi kuulemma ei pidä liitteistä, vaan tiedot pitää olla virallisella lomakkeella. Kaikkine puheluineen ja muine keskeytyksineen prosessi kesti täällä täyden tunnin. Mutta eihän meillä onneksi mihinkään kiire ollut, valmiissa maailmassa.

 

Aurinkoisesta päivästä kehkeytyi ahkera huoltorupeama: Olli ja Peeter pesivät veneen puhtaaksi viimeisistäkin Saharan punaisen hiekan jäänteistä ja Välimeren suolakerroksista irroitettuaan ensin kaikki tyynyt, pehmusteet ja pressut pienen kerrostalokaksion kokoiselta peräkannelta. Kippari rakensi jo toistamiseen spinnufallin varaan lankonkivirityksen keulapuomille, johon ei kertakaikkiaan muuten pääse käsiksi (jollastakaan ei yletä). Navigointilyhtyyn vaihdettiin uusi polttimo, lyhty tiivistettiin ja kiinnitettiin häkkiinsä nippusiteillä – milläs muullakaan. Lyhdyssä oli kyllä näppärä kiinnityslukituskin, mutta telakka oli jättänyt sen vastakappaleen asentamatta.

 

2lyhty1.jpg 2navliteskip1.jpg

 

Illallisen jälkeen retkikunta kävi taas vähän kaupoissa. Erikoistarjouksessa oli harjanvarsia, giniä, silikonia ja kärpäslätkä. Tästä ilahtuneena retkikunta osti myös 4 x 250g 96-prosenttista spriitä hintaan 1 euro/ruukku, käytettäväksi pääasiallisesti kalojen tainnuttamiseen (annostellaan suihkepullolla kiduksiin). Olli kuitenkin esitti vaihtoehtoisesti, että jos huomenna on lupapäivä, kokkimme voisi ehkä valmistaa näistä jotain maittavaa aamiaista.

 

Tällä hetkellä ilmanpaine laskee edelleen ja pilviä nousee taivaanrannalle. Sääennuste on taas muuttunut hovissa, ja länsituulia on edelleen luvassa. Vene on kuitenkin tanakasti laiturissa kiinni, joten pahimmassa tapauksessa uhraudumme viettämään huomisen päivän Almerimarissa, josta ehdittiin ottaa oheiset kuvat ennenkuin pilvi peitti taivaan.

 

2almerimar1.jpg

 

2almeri21.jpg